Sijoitu tulevaisuuden energian alkulähteille

Etelä-Karjala tarjoaa energiateollisuuden yrityksille parhaan ympäristön kasvaa ja kehittyä osana vihreää sähköistämistä. Myös muiden toimialojen organisaatioille se on otollinen alue sijoittua alati kehittyvien energiantuotantomuotojen alkulähteille.

LUT-yliopiston ja LAB-ammattikorkeakoulun kampusalue tuottaa runsaasti puhtaaseen energiaan, veteen ja ilmaan liittyvää tutkimusta, tuotekehitystä ja osaajia. Etelä-Karjalan alueen yrityskanta osaajineen tukee modernia energiateollisuutta.

Osaamisemme ydin on sähkötekniikkaan ja sähköistämiseen liittyvässä tutkimuksessa ja koulutuksessa, joilla on ratkaiseva merkitys yhä vastuullisemman, kestävämmän ja tehokkaamman tuotannon ja liiketoiminnan kannalta.

 

Paras paikka kehittää kestävää tulevaisuutta 

Etelä-Karjalan keskuskunnat ovat sitoutuneet kehittämään Suomesta ja Lappeenranta-Imatra-seudusta vihreän sähköistämisen innovaatiokeskittymän. Parhaillaan otettaviin edistysaskeliin kuuluvat esimerkiksi energiatehokkaat sähkökäytöt, hiilineutraalien synteettisten polttoaineiden ja biopolttoaineiden tuotantomenetelmät, älykkäät ja kulutusjoustavat sähköverkot ja kiinteistöt sekä SMR-pienreaktoriekosysteemin rakentaminen.

Olemme sopivan kokoinen, mutta vaikuttavuudeltamme sitäkin suurempi kansainvälisesti verkostoitunut alue.

investin-in-karjala-muukko_tuulivoimalat
kehy-ikoni-energia

Resursseja, verkostoja ja edunvalvontaa

Alueella on merkittävää uusiutuvan sähkön tuotantopotentiaalia, runsaasti bioperäistä hiilidioksidia sekä laajaa teknistä osaamista ja työvoimaa, jotka tukevat energian jalostusketjun yrityksiä. 

Yrityslähtöinen energia- ja ympäristöalan verkosto Greenreality Network  luo jäsenilleen sekä alueelle kasvua, ja vetytaloutta edistää vuonna 2023 perustettu vetytalouden edistäjä Vetylaakso ry.

Ota yhteyttä ja saatamme yrityksesi osaksi Etelä-Karjalan edistyksellistä energiasektoria

Sähkö- ja energiatekniikan koulutusta ja huippuosaamista

Etelä-Karjalasta on viime vuosina kehittynyt vahva tutkimus- ja kehitystoimintaympäristö erityisesti uusiutuvan energian alalla. Alueella toimii useita tutkimuslaitoksia ja yrityksiä, jotka tekevät aktiivista tutkimus- ja kehitystyötä liittyen etenkin energiatehokkuuteen, uusiutuvaan energiaan ja innovatiivisiin energiaratkaisuihin. Alueemme vahva osaaminen biotaloudessa, energiateknologiassa ja puhtaan teknologian ratkaisuissa luo erinomaisen pohjan esim. vetytalouden kehittämiselle. 

 

investin-in-karjala-lpr-kaupunki-yrityspalvelu-neuvottelupoyta-ihmisia

Haluaisitko kehittää liiketoimintaasi kansainvälistä osaamista hyödyntäen?

Vihreän sähköistämisen keskiössä

Nykyaikaista ja tulevaisuuden teknologiaa ja energiantuotantoa ajatellen erityisen keskeinen ala on sähkötekniikka. Sen parissa vahva toimija on LUT-yliopisto, jonka osaaminen ja tutkimustyö avaa yrityksille lukuisia mahdollisuuksia niin Etelä-Karjalassa kuin koko Suomessa. LUT:sta valmistuvat osaajat keskittyvät monipuolisesti erilaisiin sähköön ja energiaan liittyviin järjestelmiin, tekniikoihin ja strategioihin.

Mittava testausympäristö

Etelä-Karjalan alueelle on tehty miljoonaluokan investointeja sähkökäyttöjen testausinfraan ja -ympäristöihin. Yaskawan LDTC (Large Drive Test Center), LUT:n suurnopeuslaboratorio sekä Danfossin sähkömoottoreiden EMC-testilaboratorio ja tuotetestausyksikkö muodostavat teollisuuden tarpeisiin monipuolisen, maailmanluokkaa edustavan, sähköistämisen TKI-ympäristön. 

 

Yritykset luottavat alueen potentiaaliin 

Etelä-Karjalaan muodostunut vihreää sähköistymistä edistävä keskittymä käsittää monia kiehtovia hankkeita, joista eräs merkittävimmistä on Suomen ensimmäinen vetyputki, joka toteutuessaan johdetaan Kemiran Joutsenon tehtaalta Ovakon terästehtaalle Imatralle. Niin ikään Imatralla sijaitseva hiilineutraali yrityspuisto Mioni on myös ensimmäinen laatuaan Suomessa.

Maalla ja merellä metanolin voimin

Energiayhtiö St1 suunnittelee Suomen ensimmäistä synteettisen metanolin tuotantolaitosta Finnsementin tehtaan yhteyteen Ihalaisen kaivosalueelle Lappeenrantaan. Työ- ja elinkeinoministeriö on myöntänyt 35,4 miljoonan euron rahoituksen St1 Power-to-Methanol Lappeenranta -hankkeelle, joka on suunniteltu tuottamaan uusiutuvaa synteettistä metanolia mm. meri- ja tieliikenteen polttoaineeksi korvaamaan fossiilisia polttoaineita. St1:n tavoitteena kaupallisen mittaluokan pilottihankkeessa on kehittää monistettava ja skaalautuva synteettisen metanolin tuotantokonsepti. 

Ydinvoimaa yliopistoon

Lappeenrannan-Lahden teknillinen yliopisto LUT aikoo hankkia pienydinvoimalan tutkimuskäyttöön Lappeenrantaan. LUT solmi vuoden 2022 joulukuun puolivälissä yhteisymmärrysmuistion pienydinvoimalasta yhdysvaltalaisen Ultra Save Nuclear Corporation -yhtiön kanssa. Reaktorin on tarkoitus valmistua ennen vuotta 2030.

Etelä-Karjalan energiaympäristö lukuina: 

Alueen tuulivoimapotentiaali
100
terawattituntia vuodessa (LUT-selvitys 2022) 

Alueen aurinkoenergian tuotantopotentiaali
10
terawattituntia vuodessa (LUT-selvitys 2022) 

TEM myöntänyt
35,4
miljoonan euron rahoituksen St1 Power-to-Methanol Lappeenranta -hankkeelle 


EU-rahoitus voi tarjota yrityksellesi jopa
40%:n
tuen toimi- ja tuotantotilainvestointeihin sekä koneisiin ja laitteisiin.

Etelä-Karjalan alue houkutellut yli
800
miljoonalla eurolla teollisia investointeja vuoden 2017 jälkeen

LUT:n ja LAB:n kampuksilla opiskelee yli
16 500
opiskelijaa ja työskentelee yli 1800 asiantuntijaa. 

Kiinnostuitko?Kysy lisää ja tule tutustumaan Etelä-Karjalan mahdollisuuksiin

Järjestämme yrityksesi kannalta olennaiset tahot saman pöydän ääreen, keräämme tarvitsemasi tiedot alueesta ja sen tarjoamista mahdollisuuksista sekä autamme kartoittamaan rahoitusmahdollisuuksia investoinnillesi.