Metso vaalii ja kehittää Larox Oyj:n perintöä Lappeenrannassa

  

Kaivosalaan, metallinjalostukseen ja kivenmurskaukseen liittyviä teknologioita ja palveluita tarjoava suuryritys Metso valmistaa Lappeenrannassa kaivos- ja teollisuussuodattimia.

Pallon kaupunginosassa Saimaan rannalle sijaitseva tehdas on perustettu jo vuonna 1977, kun Nuutti Vartiaisen perustama Larox Oy ryhtyi valmistamaan mekaanisia painesuodattimia Lappeenrannassa.

Metso Oyj:n Lappeenrannan yksilössä työskentelevä Tomi Ravattinen, joka vastaa rikastushiekkaliiketoiminnan kehittämisestä, kertoo, että Larox©-suodattimet ovat edelleen yksi tärkeä osa yrityksen tuotevalikoimaa.

- Tuoteportfolioon kuuluu noin 15 eri suodatinmallia, Ravattinen sanoo.
- Suodattimia valmistetaan tehtaillamme Lappeenrannassa, Turussa ja Kiinan Suzhoussa. Valikoimassa olevia Larox©-tuotteita, PF- ja FFP-painesuodattimia sekä RT-vakuumisuodattimia tehdään pääsääntöisesti edelleen Lappeenrannassa.

Metson suodatusliiketoiminta työllistää kaikkiaan noin 550 henkeä, joista yli 200 on Lappeenrannassa. Suodattimia on toimitettu ympäri maailmaa yli 5000 kappaletta.

Ihmisten yhtiö

Ravattinen on ollut Metson Lappeenrannan tehtaalla töissä jo vuodesta 2002. Hänen mukaansa yrityksessä on jäljellä paljon samaa kuin 20 vuotta sitten, vaikka omistaja on vaihtunut pariinkin kertaan.

Tein opiskelijana yritykselle opinnäytetyön ja sille tielle jäin, hän sanoo.

- Pääosa Lappeenrannan työntekijöistä on tullut Lappeenrannan alueelta, vaikka kansainvälisyys on tärkeää.
- Alusta alkaen olemme luottaneet laatuun ja korkeaan teknologiaan ja näitä perinteitä kunnioitetaan.
- Pääarvomme on auttaa asiakasta eteenpäin ylpeästi, mutta ei ylimielisenä.

Vartiaisen perhe myi Laroxin tuotteet ja liiketoiminnan Outotecille vuonna 2009. Kun Metso ja Outotec yhdistyivät vuonna 2020, kantoi yritys hetken molempia nimiä Metso Outotec.

- Yritysjärjestelyjen myötä niin suodatin- kuin muutakin tuotevalikoimaa on kehitetty eteenpäin, ja se on erittäin monipuolinen. Niistä löytyy jokaiselle asiakkaalle oikea vaihtoehto veden vähentämiseen tai suodattamiseen.

Vuonna 2022 yrityksen nimi muutettiin Metsoksi. Larox-henki ja tekemisen meininki on edelleen olemassa. Ravattisen mukaan yksikkö tekee lukujenkin valossa loistavaa työtä ja siihen luotetaan, mikä näkyy muun muassa uusissa investoinneissa.

- Vuosien varrella Lappeenrannan tehtaalla on tehty lukuisia kehitystoimenpiteitä, Ravattinen kertoo.
- Olemme esimerkiksi investoineet DTC (Dewatering Technology Center) tutkimus- ja kehityskeskukseen, suodatinlevytehtaasen Meksikoon, parantaneet ja laajentaneet toimistotiloja sekä kehittäneet automaatioratkaisuja, ja joku aika sitten otimme käyttöön uuden laserhitsausyksikön. Nämä uudistukset ovat varmistaneet sen, että olemme voineet vastata hyvään suuntaan kehittyneeseen suodattimien toimitus-, varaosa- ja huoltokysyntään, ja pystyneet kasvamaan reilusti viimeiset vuodet.

Ravattinen kiittää myös Lappeenrannan kaupunkia yritysmyönteisestä politiikasta sekä esimerkiksi ulkomaalaisten asiantuntijoiden perheiden työllistymis- ja opiskelumahdollisuuksista kaupungissa.

Ytimessä luotettavuus ja kestävä kehitys

Luotettavuus ja laatu vaativat jatkuvaa testausta. Lappeenrannassa testausta tehdään omassa testiyksikössä (Dewatering Technology Center, DTC).

- Olemme tehneet yksikössämme noin 15 000 suodatustestiä, Ravattinen sanoo.
- Koska meillä on monipuolinen suodatinvalikoima, voimme testata eri lietteillä, mikä malli toimii parhaiten kunkin asiakkaan prosessissa.

Testauksessa, samoin kuin tuotekehityksessä, tehdään jatkuvaa yhteistyötä paikallisen LUT-yliopiston kanssa. Siteet oppilaitoksiin ovat muutenkin tiiviit ja yritys saa niistä tarvitsemiaan osaajia.

Kestävyys ja ympäristön suojelu ovat nousseet laadun ja asiakastyytyväisyyden rinnalle yrityksen arvoissa. Tuotteita käytetään muun muassa kaivos- ja prosessiteollisuudessa, joissa hiilijalanjäljen pienentämisellä on todella iso merkitys.

- Haluamme tehdä oman osamme siinä, että ilmaston lämpeneminen rajoittuisi 1,5 asteeseen, Ravattinen sanoo.
- Meidän ”Planet Positive” -ajattelumme tähtää päästöjen vähentämiseen, mikä auttaa myös asiakkaitamme heidän päästörajoitustavoitteissaan – heistähän useimmat tähtäävät hiilineutraaleiksi.

Metson resepti vastuullisuuteen on kestävät ja energiatehokkaat laitteet ja palvelut. Yrityksessä tehdään jatkuvaa tuotekehitystä, jotta sen valmistamat laitteet olisivat energia- ja/tai vesitehokkaampia kuin muiden tuotteet ja käyttäisivät uusiutuvaa energiaa.

Myös Ravattisen oma eritysosaamisala, rikastushiekan suodatus, on tärkeässä roolissa puhuttaessa kestävästä kehityksestä.

- Kaivosteollisuuden rikastusprosessissa syntyvä rikastushiekkahan on tavallaan jätettä, jota ei tällä hetkellä voi hyötykäyttää, Ravattinen sanoo.
-Viime aikoina sen käsittely on kehittynyt huimasti ja tulevaisuudessa sille voisi nähdä uusiokäyttöä esimerkiksi rakennusteollisuudessa.

Ravattisen mukaan Metson suodatinratkaisuilla voidaan rikastushiekkaa kuivata suuria määriä.

- Prosessi on turvallinen sekä luontoa säästävä ja sen käyttö- ja elinkaarikustannukset ovat alhaiset.
- Lopputuloksena on uusiokäyttöön sopivaa materiaalia, josta on joissakin tapauksissa jopa pulaa.

Ravattinen näkee asian paitsi ekologisen, myös sosiaalisen ja taloudellisen kestävyyden kannalta.

- Kaivostoiminnan vaikutukset ihmisten elämään ovat merkittävät, ja teknologian kehittyessä pystymme kestävämmin luomaan hyvän yhdistelmän taloudellista kasvua, turvallista elämisen laatua ja ympäristön huomioonottamista.

Metso on kestävää kehitystä edistävien teknologioiden sekä kokonaisvaltaisten ratkaisujen ja palvelujen edelläkävijä kivenmurskauksessa, mineraalien käsittelyssä ja metallinjalostuksessa kaikkialla maailmassa. Parannamme asiakkaidemme energian- ja vedenkäytön tehokkuutta, lisäämme toiminnan tuottavuutta ja vähennämme ympäristöriskejä tuote- ja prosessiosaamisemme avulla. Yhdessä luomme positiivista muutosta.

Metso Lappeenranta keskittyy vedenvähennykseen ja suodatustuotteisiin, teknologiaan ja valmistukseen. Metso Lappeenranta on sitoutunut auttamaan Lappeenrannan kaupunkia olemaan ilmastoneutraali vuoteen 2030 mennessä.

Metson pääkonttori on Espoossa. Yhtiöllä on yli 17 000 työntekijää lähes 50 maassa, ja liikevaihto vuonna 2023 oli noin 5,4 miljardia euroa. Yhtiön osakkeet on listattu Nasdaq Helsingissä. metso.com, x.com/metsoofficial