6.11.2026 | ICT ja datatalous

Lappeenrannan Huuhansuolle suunnitellaan datakeskusta ja energiatuotantoa

Lappeenrannan Huuhansuolle suunnitellaan datakeskusta ja aurinkovoimatuotantoa. Kaupunki valmistelee yhteistyötä hankkeen toteuttamiseksi.

Hankeyhtiö WildManOne Oy on suunnitellut yhteistyössä Lappeenrannan kaupungin ja yksittäisten muiden toimijoiden kanssa laajaa aurinkovoiman tuotantoalueen toteuttamista Lappeenrannan Huuhansuolle ja sen lähialueille. Aurinkovoimalaan liittyvästä yleiskaavasta on valitettu ja valitus on käsittelyssä Itä-Suomen hallinto-oikeudessa.

Hankeyhtiö on esittänyt kaupungille kaava-alueen muuttamista osittain myös datakeskus- ja energiatoiminnan käyttöön soveltuvaksi. Hanketoimija on käynnistänyt ympäristövaikutusten arviointiprosessin (YVA). YVA-ohjelma on tulossa nähtäville marraskuun 2026 lopussa. Sen nähtävillä olosta tiedotetaan erikseen. Hankemuutosalueelle käynnistetään asemakaavan laadinta. Aurinkoenergia-alueet on tarkoitus toteuttaa jo laaditun osayleiskaavan perusteella.

Lappeenrannan kaupunki on tutustunut hanketoimijan esittämiin muutossuunnitelmiin.

– Alustavan arvion perusteella olemme todenneet, että kaupunki on valmis jatkamaan yhteistyötä ja etsimään maankäytöllisiä ratkaisuja hankkeen toteuttamiseksi, kaupunginarkkitehti Maarit Pimiä toteaa.

Kaupunginjohtaja Tuomo Sallinen pitää hanketta kehityskelpoisena.

– Selvitämme datakeskuksen ja energiatuotannon mahdollisuuksia alueella yhteistyössä eri toimijoiden kanssa. Mahdolliset päätökset asiaan liittyen tehdään kaupungin normaalien hallinnollisten menettelyiden mukaisesti.

Lisätietoja:
Tuomo Sallinen, kaupunginjohtaja
Puh. 040 624 1422, tuomo.sallinen@lappeenranta.fi

Maarit Pimiä, kaupunginarkkitehti
Puh. 040 653 0745, maarit.pimia@lappeenranta.fi

ALKUPERÄINEN TIEDOTE JULKAISTU 6.11.2026, 09.00
Tiedot haettu osoitteesta www.lappeenranta.fi