Artikkelit

Lappeenranta haluaa kehittää Pajarilan ja Mustolan teollisuusalueita yritystonttipulan ratkaisemiseksi

Kirjoittanut Invest In Etelä-Karjala | 13.11.2023

Lappeenrannan kaupunkikehityslautakunta hyväksyi 1.11.2023 pidetyssä kokouksessaan yhteensä 15 miljoonan euron investointiehdotuksen Pajarilan ja Mustolan katuverkoston suunnitteluun ja rakentamiseen. Kyseinen investointi halutaan sisällyttää talousarvioon vuosille 2024–2030, ja sillä halutaan lisätä alueiden teollisuustontteja.

– Kaupungin elinvoimaisuuden ja yritysmyönteisyyden kannalta on tärkeää, että tarjolla on riittävän monipuolisesti teollisuuden alueita ja tontteja, sanoo ehdotuksen esittelijä, elinvoima- ja kaupunkikehitystoimialan johtaja Pasi Leimi.

– Yritysten sijoittautumispäätöksiin vaikuttaa vahvasti kaupungin tonttitarjonta.

Tällä hetkellä Lappeenrannan kaupungilla on kysyntää isoista yli 10 hehtaarin yhtenäisistä kunnallistekniikan piirissä olevista alueista, yli 20 hehtaarin tontteja ole ollenkaan tarjolla. Vapaana on nyt 12 rakennuskelpoista teollisuustonttia eri puolilla kaupunkia.

Leimi kertoo, että kaupungilla on suunnitteilla kaksi isompaa teollisuuskeskittymää: Pajarilan ja Mustolan alueet.

– Alueet ovat osittain jo nykyisten teollisuusalueiden laajentamisia ja molemmilla alueilla on voimassa olevat osayleiskaavat.

– Nykyisellä infrainvestointien määrärahalla ei kuitenkaan saada rakennettua isoja kokonaisuuksia – kuten Pajarilan laajennusalueen katuverkostoa tai Mustolan logistiikka- ja yrityspuiston tarvitsemaa raide- ja muuta infraa – ja siksi lisärahoitus on tarpeen.

Kaupunki omistaa alueista valtaosan, kaavoitus käynnissä

Pajarilan laajennusalueen länsiosassa on voimassa oleva asemakaava ja itäosassa kaupungin omistamilla alueilla laaditaan parhaillaan asemakaavaa. Pajarilan laajennusalueella kaupunki omistaa maa-alueesta noin 65 %. Mustolan alueelta kaupunki omistaa maa-alueesta noin 80 %. Kaupunkikehityslautakunnalle esitetään laskelmat infran suunnittelun ja rakentamisen kustannuksista. Lappeenrannan Energia on mukana toteuttamassa hanketta.

Suunnitelmissa on saada Pajarilan laajennusalueella teollisuudelle sopivia alueita 77 hehtaaria, kaupalle 7,2 hehtaaria ja toimitiloille 33 hehtaaria. Mustolan laajennusalueelle on suunniteltu alueita teollisuudelle 150 hehtaaria ja toimitiloille 10 hehtaaria.

– Lopullisten tonttien lukumäärä on luonnollisesti riippuvainen asemakaavaratkaisusta, tontinmuodostuksesta sekä toimijoiden tarpeesta, Leimi täsmentää.

– Tontit valmistuvat vaiheittain, laajamittainen tonttivaranto on käytettävissä vuodesta 2030 eteenpäin.

Valmiista tonteista saadaan tuloa

Pajarilan laajennusalueen tonttien arvioitu myyntihinta on noin 17,3 miljoonaa euroa ja Mustolan laajennusalueen tonttien arvioitu myyntihinta on noin 17 miljoonaa euroa.

– Nämä myyntihinnat toteutuvat vuoden pääosin 2030 jälkeen, kun kadut ja muu kunnallistekniikka on saatu rakennettua ja tontteja päästään luovuttamaan, Pasi Leimi sanoo.

– Teollisuustonteista myydään yleensä vain noin 20 %, joten suurin osa teollisuustonteista vuokrataan ja myyntituotot jäävät silloin saamatta. Tontin maanvuokra on 5 % myyntihinnasta ja maanvuokraa saadaan tasaisesti vuosikymmenten ajan.

Suunnittelua pyritään tekemään Pajarilan ja Mustolan laajennusalueilla rinnakkain. Toteuttaminen aloitetaan Pajarilanväylän rakentamisella. Pajarilasta saa panos/tuotos-suhteella enemmän tuloja ja nopeammin tontteja käyttöön. Mustola on alueena isompi kuin Pajarila, mutta siellä on melkein pelkästään teollisuustontteja.

Lappeenrannan Energiaverkkojen ja Lappeenrannan kaupungin investointirahoitus ei riitä molempien laajennusalueiden samanaikaiseen edistämiseen, vaan toteuttaminen täytyy tapahtua vaiheittain. Pajarilan alueen edistäminen on priorisoitu ensimmäiseksi.

Lisätietoja:

Pasi Leimi, elinvoiman ja kaupunkikehityksen toimialajohtaja
puh. 040 740 1643, pasi.leimi@lappeenranta.fi

Riitta Ruutiainen, kaupungingeodeetti
puh. 040 718 0954, riitta.ruutiainen@lappeenranta.fi

Sanni Simonen, tuotantopäällikkö (tavoitettavissa 30.10. alkaen)
puh. 040 158 2832, sanni.simonen@lappeenranta.fi