Mikroskooppi

7.12.2023 | Bio- ja kiertotalous Clingate Oy osti Valion Harapaisten tuotantolaitoksen

Kaupunki toivottaa biotekniikkayrityksen tervetulleeksi kasvattamaan alueen teknologiaklusteria.

Immensa Biotech -konserniin kuuluva Clingate Oy kertoi 1.12. julkaistussa tiedotteessaan ostaneensa Valion entisen tuotantolaitoksen Lappeenrannassa.

Tiedotteen mukaan tuotantolaitoksen hankkiminen oli strateginen liike, jolla vahvistetaan yrityksen asemaa biotekniikan edelläkävijänä. Harapaisissa sijaitsevaan kiinteistöön on tarkoitus rakentaa maailman suurin - kapasiteetiltaan 1,5 miljoonan litran – täsmäfermentointilaitos. Laitokseen toimitetaan kuusi bioreaktoria ja tavoitteena on, että se toimii vuoden 2024 jälkipuoliskolla.

Lappeenrannan kaupungin vs. kaupunginjohtaja Tuomo Sallinen on hyvillään siitä, että kaupungissa merkittävässä roolissa ollut vanha Valion meijeri siirtyy uudelle omistajalle ja jatkaa toimintaansa investointien jälkeen innovatiivisena biotekniikan ja synteettisen biologian kehittämis- ja tuotantolaitoksena.

- Kokonaisuudessa on kysymys pitkän aikavälin valmistelun ja asioiden etenemisestä, Sallinen sanoo.
- Alueella jo toimivat yhtiöt FiberX ja Nordic Bioproducts Group ovat osaamisellaan houkutelleet muitakin kiinnostuneita selvittämään liiketoiminnan mahdollisuuksia Harapaisen alueella Lappeenrannassa.

Sallisen mukaan Clingate Oy on seuraava merkittävä yritys alueelle.

 - Bioteknologia on kansainvälinen ja voimakkaasti kehittyvä ala, jolla on suuri merkitys ihmisten hyvinvointiin ja tämän laitoksen saaminen Lappeenrannan alueelle on merkittävä lisä korkean teknologian yritysryppääseen

Lappeenrannan kaupungin elinvoimajohtaja Ding Ma nostaa uuden investoinnin esiin myös tärkeänä työllistäjänä, mikä on hieno lisä aiempiin hyviin uutisiin, joita alueella on saatu viime aikoina.

- Jälleen kerran osaaminen oli tärkeässä roolissa ja kaupungin tehtäväksi jää yhteistyössä oppilaitosten kanssa varmistaa uuden bioteknologian alan osaajien saattavuus Lappeenrannassa, hän sanoo.
- Clingate nosti esiin Valion maailman innovatiivisimpana maito- ja elintarvikealan yrityksenä, jossa ammattitaito on ehdoton menestystekijä.

Lisätiedot:

Tuomo Sallinen, vs. kaupunginjohtaja, Lappeenrannan kaupunki, puh. 040 624 1422
Ding Ma, elinvoimajohtaja, Lappeenrannan kaupunki, puh. 040 660 4015